Heti alkuun suuret pahoittelut siitä että muistin itsearvioinnin palautuspäivän väärin!!
Niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut, kurssin myötä olen alkanut huomioimaan sosiaaliseen mediaan liittyviä asioita eri tavalla kuin aikaisemmin! Myönnän että muutos on hyvin suuri, sillä bongaan some-jutut todella nopeasti ja kulutan aikaa niiden tutkimiseen paljon enemmän kuin ennen. Kurssin aikana on myös tullut seurattua kaikenlaista mediaa laidasta laitaan ahkerammin, josta on taas ollut hyötyä muihinkin käynnissä oleviin kursseihini, monta kärpästä yhdellä iskulla.
Oman blogin pitäminen on ollut mielenkiintoista ja olen oppinut toimimaan Bloggerin kanssa. Pitämällä omaa blogia ymmärtää myös bloggaajia paremmin, ahkera postaaja saa kulutettua aikaa blogiinsa paljon. Postauksia olisin itse voinut tehdä paljon useimmin sekä kommentoida muiden blogitekstejä, mutta varsinkin nämä viimeiset viikot ovat olleen myös muun opiskelun suhteen erityisen kiireiset kun uusintatentit yms.ovat syöneet aikaani, noh syyt sikseen! Tässä ollaan tämän kurssin suhteen.
Nettiluennot koin myös oikein mukaviksi ja hyviksi tavoiksi oppia! Näitä kannattaa jatkossakin pitää!
Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kurssi! Suosittelen lämpimästi!
Kiitos!
lauantai 3. toukokuuta 2014
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Bloggaajat uusia Julkkiksia?!
Olen viikon aikana jutellut paljon ystävieni kanssa blogeista ja bloggaamisesta. Bloggaaja on jo ammatti josta maksetaan. Blogejahan on hyvin erilaisia, jotkut bloggaavat politiikasta ja yhteiskunnasta kun taas toiset ansaitsevat eläntonsa bloggaamalla omasta elämästään. Enkä nyt väheksy tai tuomitse ketään, mutta mielestäni hieman hassua ottaa kuvia itsestään päivittäin ja tienata näin hurjat summat rahaa.
Työskentelen kaupanalalla ja olen ollut tekemisissä paljon erilaisten muotibloggaajien kanssa, sillä olen työskennellyt lähes kymmenen vuotta vaatekaupassa. Bloggaajien käyttö markkinoinnissa on mielestäni erityisen hieno ja hyvä idea, jota jokainen brändi ja alan yritys jo käyttääkin hyväkseen.
Suosittuja bloggajia on maailma täynnä, en kuitenkaan viime keskiviikkoon mennessä koskaan ajatellut kuinka suuren hypetyksen suosittu bloggaja voi aiheuttaa. Tässä kuvamateriaalia jonosta jossa teini-ikäiset jonottivat 4,5h päästäkseen tapaamaan Ruotsalaista muotibloggaajaa.
Hassua, itse olisin teininä liittynyt jonoon, jos olisin päässyt tapaamaan Madonnaa, mutta maailma muuttuu!
Työskentelen kaupanalalla ja olen ollut tekemisissä paljon erilaisten muotibloggaajien kanssa, sillä olen työskennellyt lähes kymmenen vuotta vaatekaupassa. Bloggaajien käyttö markkinoinnissa on mielestäni erityisen hieno ja hyvä idea, jota jokainen brändi ja alan yritys jo käyttääkin hyväkseen.
Suosittuja bloggajia on maailma täynnä, en kuitenkaan viime keskiviikkoon mennessä koskaan ajatellut kuinka suuren hypetyksen suosittu bloggaja voi aiheuttaa. Tässä kuvamateriaalia jonosta jossa teini-ikäiset jonottivat 4,5h päästäkseen tapaamaan Ruotsalaista muotibloggaajaa.
Hassua, itse olisin teininä liittynyt jonoon, jos olisin päässyt tapaamaan Madonnaa, mutta maailma muuttuu!
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Mukavaa pääsiäistä!

perjantai 18. huhtikuuta 2014
Lapset ja some?!
Juttelin tänään lasten parissa töitä tekevän äitini kanssa lasten "some-elämästä". Äitini kertoi kuinka moni lapsi pysäyttää ohjattuja hetkiä ja pyytää päästä katsomaan facebookkiaan: "saanko mennä kattoon onko joku lähettäny mulle viestiä?"
kysyy 5-vuotias poika. Olin hämmentynyt..
Mitä mieltä olette, kuuluuko facebook lapsille? Entäpä te joilla mahdollisesti on lapsia, käyttävätkö he sosiaalista mediaa?
torstai 10. huhtikuuta 2014
Lisää sovelluksia!
Tänään matematiikan tunneilla törmäsin uuteen sovellukseen josta päätinkin vinkata tänne.
En tiedä kuinka moni rakastaa matemaattisia yhtälöitä, mutta tästä ilmaisesta sovelluksesta on näissä apua. Sovellus toimii Android puhelimissa ja iPadeissä.
Tsekkaa video!!
En tiedä kuinka moni rakastaa matemaattisia yhtälöitä, mutta tästä ilmaisesta sovelluksesta on näissä apua. Sovellus toimii Android puhelimissa ja iPadeissä.
Tsekkaa video!!
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Youtify

Tässä maksuttomassa palvelussa on yhdistetty molemmat. Youtify näyttää ulkoisesti Spotifylta ja käyttö muistuttaa Spotifyn käyttöä mutta kappaleet soivat YouTuben kautta. Kun Soptify:ssä nähdään soivan kappaleen levynkansi, Youtifyssä ikkunan
alalaidassa pyörii kyseisen kappaleen musiikkivideo.
Palvelussa on mahdollista hakea eri artisteja ja tehdä omia soittolistoja tai kuunnella jo valmiiksi tehtyjä suosittuja soitto
listoja.
Youtifyn voi yhdistää Facebook-tiliin, Twitteriin tai Google plussaan.
Kokeilin palvelua ja tämä vaikutti helpolta käyttää ja musiikkia löytyi runsaasti. Suosittelen testailemaan!
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Vimeo

Palvelun sääntöjen mukaan käyttäjä voi ladata palveluun vain videoita joihin hänellä on itsellään tekijänoikeudet. Video ei myöskään saa olla mainos eikä se saa sisältää pornografiaa.
Ilman rekisteröitymistä palvelusta on mahdollista hakea erilaisia videoita tässä esimerkki hienosta videosta jonka löysin. Selailtuani palvelun suosittuja videoita jopa ehkä hieman koukutuin katsomaan hienosti kuvattuja luonto- ja kaupunki klippejä. Kannattaa tutustua vaikka ei haluaisi itse rekisteröityä ja ladata omia videoitaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Selfiestä tuli aktivismia

torstai 3. huhtikuuta 2014
Sosiaalinen media juopoille?
Selailin "vanhoja" uutisia liittyen sosiaaliseen mediaan ja kyseinen artikkeli osui silmiini. Huvittuneena ajattelin postata aiheesta tänne,käy lukemassa tässä linkki!!
tiistai 1. huhtikuuta 2014
HUUTO.NET
Edellisestä tehtävästä innostuneena, ajattelin postata tänne vielä yhden nettipalvelun jota käytän lähes päivittäin. Huuto.net erittäin käytännöllinen nettikauppa jossa jokainen voi ostaa ja myydä tuotteita maksutta. Huuto.netissä myyminen ja ostaminen vaativat tämän käyttäjiltä vain omat tunnukset palveluun. Ilman tunnuksia jokaisella on mahdollisuus selata myytäviä tuotteita. Erilaisia lisäpalveluita omille myytäville kohteille on tarjolla maksusta.
Huuto.netissä kauppa syntyy vasta kun hinta on sovittu, hinta voidaan määritellä kiinteäksi tai sen voi määrittää huutokauppamenetelmällä. Mikäli myyjä määrittää kaupan huutokaupaksi asettaa hän huudoille aikarajan jolloin korkein huuto voittaa ja ostaja on huudon sulkeuduttua velvollinen lunastamaan huutamansa tuotteen. Mikäli myyjän lähtöhinnaksi määrittelemä hinta ei toteudu, tuote jää myymättä. Jokaisista tehdyistä kaupoista myyjä sekä ostaja saavat sähköpostiinsa toistensa yhteystiedot ja näin he voivat sopia tuotteen toimituksesta ja maksutavoista.
Myytävistä tuotteista myyjä kirjoittaa kuvauksen ja määrittää hinnan/lähtöhinnan sekä mahdollisesti lisää tuotteesta kuvan. Kauppojenteon jälkeen sekä myyjä että ostaja voivat antaa toisilleen palautetta siitä miten kaupat sujuivat. Palautteet ovat julkisia ja jokainen tuleva ostaja ja myyjä voivat lukea toistensa palautteita. Ilmoituksen jättämiselle on valmis pohja joka on jokaisen helppo täyttää. Myytävät tuotteet on jaoteltu sivuille osastoittain, joten etsiminen on helppoa.
Palvelussa on mahdollista myydä ja ostaa kaikkea ajoneuvoista vaatetukseen. Itse myyn kyseisessä palvelussa vaatteita ja huonekaluja. Ostot joita olen huuto.netin kautta tehnyt ovat olleet kaikki keikkalippuja. Erityisesti tietyn keikan tai tapahtuman lähestyessä kannattaa tarkistaa lippujen saatavuus huuto.netistä, josta yleensä löytyy viime hetken lippuja hyvinkin edullisesti. Nyt tutustumaan palveluun ja laittamaan tarpeettomat tavarat kiertoon! Itselle turha saattaa olla toiselle aarre!
TUTUSTU TÄÄLLÄ!!!

Myytävistä tuotteista myyjä kirjoittaa kuvauksen ja määrittää hinnan/lähtöhinnan sekä mahdollisesti lisää tuotteesta kuvan. Kauppojenteon jälkeen sekä myyjä että ostaja voivat antaa toisilleen palautetta siitä miten kaupat sujuivat. Palautteet ovat julkisia ja jokainen tuleva ostaja ja myyjä voivat lukea toistensa palautteita. Ilmoituksen jättämiselle on valmis pohja joka on jokaisen helppo täyttää. Myytävät tuotteet on jaoteltu sivuille osastoittain, joten etsiminen on helppoa.

TUTUSTU TÄÄLLÄ!!!
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
PHOTOBUCKET
Tässä toinen some-sovellus esittelyyn: Photobucket palvelu, jossa käyttäjät voivat julkaista kuvia ja videoita. Rekisteröityneet käyttäjät voivat ladata tänne kuvia 500 megatavua, ilmaiseksi.
Oman profiilin luominen kuuluu tähänkin palveluun. Omille ladatuille kuville voi luoda eri kansioita ja kuvien muokkaus on mahdollista.
Käyttäjätili on mahdollista yhdistää facebook- tai twitter-tiliin. Itse käytän kyseistä palvelua jakamalla matkakuvia ulkomaanmatkoiltani, on helppoa ladata kuvat suoraan palveluun ja näin kaikki ystävät pääsevät näkemään ne välittömästi. Seuraan myös ystävieni matkakuvia maailmalta photobucketissa.
Toinen hyödyllinen tapa käyttää palvelua on hyödyntää tätä esimerkiksi Huuto.netin käytössä.
Itse linkitän huuto.netissä myytävien tuotteiden lisä-kuvat photobuckettiin.
Tästä sovelluksesta on hyötyä ja iloa moneen tarkoitukseen!! Suosittelen!
HeiaHeia
Aloin miettimään mitkä some-sovellukset esittelisin, päädyin valitsemaan yhden minulle oudon sovelluksen ja toisen hieman tutumman. Tässä ensimmäisenä HeiaHeia:
Sovelluksen tärkein tehtävä on kannustaa liikkumaan. Verkkopalvelu on kaikille avoin ja maksuton kuten facebook. Oman profiilin voi muokata näkymään kaikille tai vastaavasti pitää suljettuna. HeiaHeiassa on myös maksullisia palveluita jotka ovat räätälöitävissä, nämä ovat tarkoitettu erityisesti erilaisille ryhmille ja yhteisöille, jotka tarvitsevat työkalun liikunnan seurantaan ja kannustamiseen.
HeiaHeia on H2 Wellbeing Oy.n kehittämä "hyvinvoinnin facebook", johon sen käyttäjät voivat kirjata liikunta- ja urheilusuorituksiaan. Samalla tavalla kuin facebookissa HeiaHeiassa voi kommentoida kaverin tekemisiä. Tykätä kaverin kirjaamista suorituksista ja lähettää hänelle kannustuspalkintoja.
Vuonna 2008 sovelluksen perustivat kolme suomalaista nuorta miestä, ensin omaksi ilokseen jonka jälkeen 2009 palvelun ympärille alettiin kehittää liiketoimintaa. Palvelun mobiilikäyttö aloitettiin vuonna 2010.
Tällä hetkellä sovellus on maailmanlaajuinen.

Poimin erilaisia käyttäjäkokemuksia HeiaHeiasta. Yleisesti henkilöt pitivät palvelua kannustavana ja motivoivana. Palvelun huonona puolena todettiin urheilusuoritusten vertailu, monet vertailevat suoritustensa määrää ja kokevat näin huonoa omaatuntoa omista treeneistään mikäli nämä ovat jääneet vähemmälle kuin kavereilla.
Itse pidän treenipäiväkirjaa juoksu-lehden omalla nettisivulla. HeiaHeiasta innostuneena taidan luoda oman käyttäjätilin kyseiseen palveluun ja vaihtaa treenipäiväkirjani osoitetta.
lauantai 29. maaliskuuta 2014
torstai 27. maaliskuuta 2014
Facebook vanhanaikainen?!

Itse seuraan tiettyjä brändejä sekä yrityksiä facebookissa, mutta onko tällä hetkellä esimerkiksi instagram syrjäyttämässä facebookin?! Useat brändit ja yritykset ovat ottaneet facebookin rinnalle instagramin ja päivittävätkin useammin instagramia kuin facebookkia.
Itse työskentelen kaupan alalla ja yritys jossa olen töissä käyttää markkinoinnissaan facebookkia, instagramia sekä twitteriä. Tällä hetkellä instagram seuraajia on yrityksellä enemmän kuin facebook seuraajia. Onko facebook jo liian vanhanaikainen?!
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Some historiaa
Mistä tämä kaikki on saanut alkunsa, kuinka sosiaalinen media valloitti Suomen? Jaakko Suomisen, Sari Östmanin, Petri Saarikosken & Riikka Turtiaisen kirjoittama Sosiaalisen Median lyhyt historia kertoo meille somen historiasta meillä Suomessa. Täällä lyhyt esittely kyseisestä kirjasta.


maanantai 24. maaliskuuta 2014
Ajattelin postata tänne mielenkiintoisia ja ei niin mielenkiintoisia aiheita liittyen sosiaaliseen mediaan. Tässä Hesarista poimittu erinomainen esimerkki!!

perjantai 21. maaliskuuta 2014
Hyvää Matkaa
Ensi viikolla alkaa some-kurssi, se mistä tulen kirjoittamaan selviää varmasti lähi-viikkoina. Hyviä aiheita on jo heitetty ilmaan mutta aiheet tulevat varmasti matkalta, mistä milloinkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)