Tätä blogia kirjoitetaan matkalta, matkalla jonnekin, matkalla jossakin.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Ajattelin postata tänne mielenkiintoisia ja ei niin mielenkiintoisia aiheita liittyen sosiaaliseen mediaan. Tässä Hesarista poimittu erinomainen esimerkki!!
Ai kamala, mitä kaikkea kekseliäs ihminen kehittää! Tästä sovelluksesta saisit muuten mainion esittelykohteen. Luulenpa, ettei monikaan vielä ole Cloakiin tutustunut.
Artikkelin kirjoittaja kirjoittaa, että anonyymit kirjoittajat ovat lisääntyneet. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Turvallisuus on myös ehkä osasyy tähän asiaan. Jotenkin on myös helpompi kirjoittaa anonyymisti. Tarvitaanko oikeasti tietoa kirjoittajasta?
Toisinaan on jokseenkin merkityksetöntä, kuka kirjoittaja on. Joissain tapauksissa taas esimerkiksi nimekäs asiantuntija vakuuttaa aivan eri tavalla kuin anonyymi huutelija. Lisäksi nimimerkin suojissa saattaa sivistynytkin lähimmäinen muuttua omituiseksi rähisijäksi.
Ai kamala, mitä kaikkea kekseliäs ihminen kehittää! Tästä sovelluksesta saisit muuten mainion esittelykohteen. Luulenpa, ettei monikaan vielä ole Cloakiin tutustunut.
VastaaPoistaArtikkelin kirjoittaja kirjoittaa, että anonyymit kirjoittajat ovat lisääntyneet. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Turvallisuus on myös ehkä osasyy tähän asiaan. Jotenkin on myös helpompi kirjoittaa anonyymisti. Tarvitaanko oikeasti tietoa kirjoittajasta?
VastaaPoistaToisinaan on jokseenkin merkityksetöntä, kuka kirjoittaja on. Joissain tapauksissa taas esimerkiksi nimekäs asiantuntija vakuuttaa aivan eri tavalla kuin anonyymi huutelija. Lisäksi nimimerkin suojissa saattaa sivistynytkin lähimmäinen muuttua omituiseksi rähisijäksi.
VastaaPoista