sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

HeiaHeia

Aloin miettimään mitkä some-sovellukset esittelisin, päädyin valitsemaan yhden minulle oudon sovelluksen ja toisen hieman tutumman. Tässä ensimmäisenä HeiaHeia:
HeiaHeia on H2 Wellbeing Oy.n kehittämä "hyvinvoinnin facebook", johon sen käyttäjät voivat kirjata liikunta- ja urheilusuorituksiaan. Samalla tavalla kuin facebookissa HeiaHeiassa voi kommentoida kaverin tekemisiä. Tykätä kaverin kirjaamista suorituksista ja lähettää hänelle kannustuspalkintoja.
Vuonna 2008 sovelluksen perustivat kolme suomalaista nuorta miestä, ensin omaksi ilokseen jonka jälkeen 2009 palvelun ympärille alettiin kehittää liiketoimintaa. Palvelun mobiilikäyttö aloitettiin vuonna 2010.
Tällä hetkellä sovellus on maailmanlaajuinen. 

Sovelluksen tärkein tehtävä on kannustaa liikkumaan. Verkkopalvelu on kaikille avoin ja maksuton kuten facebook. Oman profiilin voi muokata näkymään kaikille tai vastaavasti pitää suljettuna. HeiaHeiassa on myös maksullisia palveluita jotka ovat räätälöitävissä, nämä ovat tarkoitettu erityisesti erilaisille ryhmille ja yhteisöille, jotka tarvitsevat työkalun liikunnan seurantaan ja kannustamiseen. 

Poimin erilaisia käyttäjäkokemuksia HeiaHeiasta. Yleisesti henkilöt pitivät palvelua kannustavana ja motivoivana. Palvelun huonona puolena todettiin urheilusuoritusten vertailu, monet vertailevat suoritustensa määrää ja kokevat näin huonoa omaatuntoa omista treeneistään mikäli nämä ovat jääneet vähemmälle kuin kavereilla.

Itse pidän treenipäiväkirjaa juoksu-lehden omalla nettisivulla. HeiaHeiasta innostuneena taidan luoda oman käyttäjätilin kyseiseen palveluun ja vaihtaa treenipäiväkirjani osoitetta.

1 kommentti:

  1. Kun kokeilet HeiaHeiaa, niin kirjoita kokemuksistasi omassa blogissasi. Kerro miten helppokäyttöinen HeiaHeia on ja vaihdatko sen treenipäiväkirjaksesi

    VastaaPoista