lauantai 3. toukokuuta 2014

Nyt myöhästyin, mutta tässä tulee Itsearviointi

Heti alkuun suuret pahoittelut siitä että muistin itsearvioinnin palautuspäivän väärin!!

Niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut, kurssin myötä olen alkanut huomioimaan sosiaaliseen mediaan liittyviä asioita eri tavalla kuin aikaisemmin! Myönnän että muutos on hyvin suuri, sillä bongaan some-jutut todella nopeasti ja kulutan aikaa niiden tutkimiseen paljon enemmän kuin ennen. Kurssin aikana on myös tullut seurattua kaikenlaista mediaa laidasta laitaan ahkerammin, josta on taas ollut hyötyä muihinkin käynnissä oleviin kursseihini, monta kärpästä yhdellä iskulla.
Oman blogin pitäminen on ollut mielenkiintoista ja olen oppinut toimimaan Bloggerin kanssa. Pitämällä omaa blogia ymmärtää myös bloggaajia paremmin, ahkera postaaja saa kulutettua aikaa blogiinsa paljon. Postauksia olisin itse voinut tehdä paljon useimmin sekä kommentoida muiden blogitekstejä, mutta varsinkin nämä viimeiset viikot ovat olleen myös muun opiskelun suhteen erityisen kiireiset kun uusintatentit yms.ovat syöneet aikaani, noh syyt sikseen! Tässä ollaan tämän kurssin suhteen.
Nettiluennot koin myös oikein mukaviksi ja hyviksi tavoiksi oppia! Näitä kannattaa jatkossakin pitää!
Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kurssi! Suosittelen lämpimästi!

Kiitos!

1 kommentti:

  1. Kiitos itsearvioinnistasi. Olet oman oppimisesi paras asiantuntija. Vaikka kurssi loppuukin, niin anna blogisi elää. Ihan jo siitäkin syystä, että meillä pitää olla arviointidokumentit jonkin aikaa tallessa. Toinen juttuhan on sitten se, että tällä blogilla voit osoittaa some-osaamistasi tai brändätä itsesi. Ja voihan tätä uusiokäyttää muutenkin.

    Niin ja maanantaina 5.5. klo 12 on kurssin päätöswebinaari. Ellet pääse livenä mukaan, niin nauhoite on viikon verran katsottavissa opeblogissa (HH some tutuksi).

    VastaaPoista